30. marraskuuta 2009

Mailan testaus

Ostin syyskuussa yhden uuden golfmailan. Wilsonin Luxe hybridi-mailan. Minun maila on WGW682500 Lady Staff Luxe #5 Hybrid, jossa on 30 asteen kulma.

En päässyt testaamaan mailaan ulkona, joska kausi jäi jotenkin ikävästi kesken. Mutta nyt pääsin halliin ja hyvinhän tuo keppi toimi. Kulma on mukavan iso, että pallo nousee. Lisäksi mailan on mukavan kevyt ja sopivan pituinen.

1,5 h tuli hallilla palloiltua. Ensin vajaa tunti lyöntejä rauta-7:lla, rauta-9:llä ja hybridillä. Sitten muutama chippi ysillä ja lopuksi puttipeli. Yllättäbän mukavasti meni, vaikka edellisestä lyöntikerrasta on aikaa. Ei ollut täysin unohtunut loppukesästä löytynyt tekniikka.

Uusi sali

Kun viikonloppuna tuli oltua Tampereella, niin piti testata myös uusi Onkiniemen Elixia. Onhan se ollut siellä jo jonkin aikaa, mutta aikaisemmin ei vaan ole ollut mahdollisuutta vierailla.

Sali oli iso ja valoisa. Tehty vanhaan teollisuusrakennukseen. Sieltä löytyy myös sulkapallokenttä ja infrapunasauna. Ainut miinus oli, että pukukoppi oli vähän viileä. Lattia oli tosi kylmä ja suihkussa oli viluisen ikävä käydä.

Treeni koostui 20 min lämmittelypolkemisesta, kahvakuulajutuista, kuntopallon heittelystä, vastuskumijumpasta ja venyttelystä. Suurimmaksi osaksi keskikroppaa ja olkapäätä.

Yhteensä 1,5 h, Mittaeia ei ollut.

26. marraskuuta 2009

Minkki sairastaa

Tämä neiti on nyt kohta sairastanut viikon, eikä loppua näy. Lauantaina kuitenkin suunta kohti Thaimaan lämpöä, joten sitä odotellessa. Ehkä se kuumuus tappaa sitten loput pöpötkin?

25. marraskuuta 2009

Ryhmäliikunnan pariin

Kävin eilen Länsiväylän Elixian Core+Streching -ryhmäliikuntatunnilla. Oli sopivan kevyt ja aivoton. Ei tarvinnut tehdä edes musiikin tahdissa. Matki vaan apinana mitä ohjaaja teki ja teki siät niin kauan kuin sanottiin, että riittää.

Niska taisi aueta viimein kunnolla. Hieman päässä tuntui kipuja, mutta se oli varmasti merkki vain palautumisesta. Jumissa olen, se on tiedetty, eli venyttely oli paikallaan.

Nyt on sitten taas Elixia -putkikin avattu. Jos ehtisi, saisi itsensä, käymään siellä edes pari kertaa viikossa, niin pitää olla tyytyväinen. Tällä viikolla se kuitenkaan enää onnistu, sillä tänään Saksaan, huomenillalla takaisin, perjantaina kylään ja sunnuntai-iltana takaisin. Ehkä Tampereen Elixialla pitää poiketa jossain välissä, jos ehtii...

23. marraskuuta 2009

Rauhallisesti alkuun

Kun ei oikein tiennyt mitä pystyy ja mitä ei ja teki mieli nauttia ulkoilmasta, niin tuli lähdettyä ihan kävelylenkille. Sami lähti seuraksi ja matkalla poikettiin minun työpaikallani.

Alkuun ihan kävelyä, sitten pientä hölkkää. Testattiin miltä tuntuu juosta pelkillä päkiöillä. Ja koska päkiöillä ei voi juosta kovin hiljaa, niin tuli otettua pari spurttia.

Loppumatkasta alkoi väsyttämään ja lyhyt lenkki tuntui jopa rankalta, ihan puuskutti. Syynä lienee lyhyet yöunet ja kestävyysurhelun puute. Tästä on kuitenkin hyvä taas jatkaa, kun ei tuntunut pahalta missään.

Yhteensä noin tunti tuli reippailtua, matkaa kertyi kolmisen kilsaa.

Aina jotain

Viime viikolla jäi liikunnat tosiaan lyhyeen, kun toinen niskanikama halusi pistää itsensä lukkoon. Tiistaina vielä pyristelin puoli työpäivää ja illalla kävelyä, mutta keksiviikkona ei enää pystynyt mihinkään. Ei edes olemaan tai nukkumaan.

Torstaina koitti sitten helpotus tai ainakin helpotuksen alku. Kävin avauttamassa nikaman Selkäcenterissä. Ja jopas oliskin lukossa, ainakin manipuloijan mukaan. Eikä se kyllä ensi rykäsyllä tai edes ihan kivuttomasti auennut. Kaikkea muuta mahdollista kyselin, mutta unohdin kysyä, että mistä kova kipu tulee. Oma päätelmä on, että väärä asento painaa hermoa tai ainakin nivelkapselia.

Kipua on vieläkin. Onneksi ei niin pahana. Lukko kuitenkin esti loppuviikon liikunnat juuri kun oli päässyt pikkasen alkuun. Ehkä tällä viikolla uusi yritys ja alku sporttisemmalle elämälle.

22. marraskuuta 2009

Loppuviikon sairaskertomus

Torstaina ei jaksanut, perjantai ei ehtinyt ja lauantaina olikin sitten kuumetta. Sairasteluksi meni siis loppuviikko, ensi viikolla yritetään uudestaan. Peukalo on pirun kipee, se ei ole tämän viikon aikana parantunut yhtään. Saattaapi olla, että meikäläiset seuraavat lentopalloilut pelataan vasta joulukuussa...

21. marraskuuta 2009

Keskiviikkona oli yritystä

Keskiviikkona pitkästä aikaa Myllyyn. Pohjille hyvä verkka, muutama n.100m veto sekä kevyitä loikkia matolla. Sitten vaan maila käteen ja kaukaloon. Just joo.

Eipä tuo positiinen ajattelu saa tuota peukaloa toimimaan yhtään sen paremmin. Eihän mailaa pystynyt kunnolla pitää kädessä ja aina kun tuli pientäkin kontaktia, niin peukku kipuili pahasti. Ei auttanut kuin lopettaa leikki parin vaihdon jälkeen. Ensi viikolla yritetään uudestaan.

18. marraskuuta 2009

Taas puntilla

Tiistaina tuli käytyä taas Elixiassa. Tällä kertaa normaalin alkusetin päälle kiskottiin etureisipenkkiä ja pohkeita seisten. Lisäksi onnistuin keplottelemaan käden siihen asentoon, että penkkipunnerrus onnistui pelkällä tangolla ja ylätaljaa pystyi vetämään ilman peukkua kevyillä painoilla.

Tänään tsekata röntgenissä, mikä on lopullinen tuomio ja illalla sitten säbää ja/tai vetoja sitä mukaa mitä pystyy tekemään.

Jumissa

Oikea hartia, niska ja olkapää ovat jostain kumman syyst ottanut itseensä pahemman kerran. Pää ei käännyt ei eteen, taakse eikä kummallekaan sivulle. Kaikki asennot ovat tuskaisia ja sängystä ei pääse ylös. Hienoa.

Eilen se alkoi ja tänään jatkuu yhä pahemapana. Särkylääkkeet ja -voiteet auttavat hieman, mutta pistävät pään sekaisin, siki olenkin kotona. Illalla on hieronta, jos sen siellä saisi auki.

Kivusta huolimatta kävin eilen sauvakävelylenkillä. Treffit oli sovittu aikoja sitten ja ajattelin verenkierron kiihdyttämisen helpottavan tilannetta. Eikä kävellessä oikeastaan tuntunutkaan ollenkaa. Mutta bussissa tuntui ja pahasti.

Illan saldo, jossa siirtymiset mukana. Sisältää n.5 km bussimatkan.
2h 11min
17,06 km
ka 7,8 km/h
122 / 165 bpm
1095 kcal

17. marraskuuta 2009

Kädetöntä puntti ja fyssari päälle

Viikonloppu vierähti taas hieman viihteen merkeissä, joten eipä tarvinnut juuri peukaloa rasittaa. Maanantaina olikin sitten paluu arkeen jo muussakin mielessä, eli suunta puntille duunin jälkee. Kädetön puntti ei sinänsä ole ongelma eikä mikään, kunhan ei tee siitä päätöntä punttia...

20 min kuntopyörää, venyttelyt ja keskivartaloliikkeet taas pohjille. Päälle takareisipenkkiä, loitontajia sekä pohkeet istuen. Enemmänkin olisi voinut tehdä, mutta koska tänäänkin on ohjelmassa punttia niin täytyy joku järjen hiven säilyttää.

Käsipuolena olin onnistunut saamaan erityisesti vasemman puolen huolellisesti jumiin hartiaseudulta. Ei siis mennyt hoito hukkaan, vaikkei pelaamaan ollut päässytkään. Bonuksena laitettiin peukku "kivaan" pakettiin. Huomenna on sitten seurantaröntgen. Pitääköhän tuo teippi ottaa silloin pois?

Squashia

Eilen tuli pitkästä aikaa pelattua squashia. Elixia Talissa on yksi kenttä, jonne jäsenet pääsevät ilmaiseksi. Kenttä on todella ruuhkainen, mutta kylle sinne saa samallekin päivälle vuoroja.

Alku meni yllättävän hyvin. Lyönnit osuivat kohtuullisesti ja jalat oli hereillä. Johtunee lentopallosta, että reaktiot ja herkkyys on kohdillaan. Loppua kohti alkoi tulla tuska, kun olkapää ei halunnut enää toimia. Varsinkin rystylyönnit oli mahdottomia. Tästä kiitoksena onkin sitten hartia ja olkavarsi jumissa ja pää todella kipeä, eikä se käänny ollenkaan oikealle.

Hyvin olen päässyt taas sporttirytmiin mukaan. Ei auta kuin päättää, mennä ja tehdä. Vaikka olisi kuinka helppo jäädä kotiin torkkumaan, niin sillä ei kunto kohise eikä kilot lähde. Sportti lisää myös unihaluja. Tänä aamuna olikin tuskaa nousta edes kahdeksalta. On tämä elämä vaan sellainen labyrintti, että vaikea on löytää kultaista keskitietä.

1h
Syke ka 122 / max 146
431 kcal

16. marraskuuta 2009

Tappioputki

Jo toinen tappio Minkeille putkeen. Ja vileä saman viikon aikana. Johan on markkinat, kun Minkit eivät olekaan ylivoimaisia.

Viisi erää tuli taisteltua melkoista vuoristorataa. Alku oli hyvä, jatko vielä parempi, sitten repsahti ja lopussa ei auttanut kuin mennä mukana ja katsoa mihin omat yritykset riittää. Ei riittänyt voittoon, valitettavasti.

Itsellä olkapää oli alkupelistä aivan käsittämättömän huono. Loppupelistä siihen löytyi jopa hieman voimaakin. Ei mikään loistopeli, mutta ei mikään surkeakaan. Ensi torstaina taas näytön paikka, katsotaan löytyykö minkeiltä kynsiä.

15. marraskuuta 2009

Takaisin Caveen

Lauantaina tuli käytyä pitkästä aikaa Cavessa. Minä olen käynyt muistaakseni viimeksi huhtikuussa kokeilemassa näppejäni. Ja olihan se kuin olisi aloittanut taas uudestaan.

Ensinnäkin olkapääni näyttäisi olevan todella huonossa hapessa. Viime talvena ei olkapäässä tuntunut ollenkaan mikään kiipeily. Nyt ei oikean käden varassa pystynyt roikkumaan yhtään, eikä sillä voinut yhtään vetää itseään ylöspäin. Toiseksi sormet ovat todella heikot. Ote ei pidä yhtään. Se tuntuma ja voima tulee varmasti vain kiipeämällä. Kolmanneksi, kun kynnet oli juuri laitettu messuilla, niin ei oikein halunnut niitä tuhota, joten toiminta oli hieman varovaista.

Silti toppasin ainakin kolme reittiä ja parissa jäin aika vähän vajaaksi. negatiivistä seinä ei auttanut edes yrittää, kun ei vaan ole voimaa. Viime talvenahan oli takana koko syksy kahvakuulaa. Nyt ei mitään voimaharjoittelua. Tästä on nyt sitten alettava tsemppaamaan. Jos ottaisi viikko-ohjelmaan hieman kuulaa voimatasoa ja olkapäätä parantamaan, lisäksi voisi käydä pelaamassa säbää kestävyyden kannalta ja tietysti kiipeileminen pitää ottaa taas tavaksi. Nyt ei kalenterissa ole kuin työreissuja ja lentopalloa, surkeaa...

Sporttia eri muodoissa

Urheilua voi harrastaa myös ei-niin-kuluttavilla toiminnoilla. Minä nimittäin kuulun muutamaan taustaorganisaatioon, jotka kehittävät ja yrittävät edistää urheilun harrastamista tässä maassa. Kaikki luottamustoimeni liittyvät joko lentopalloon tai biitsiin.

Perjantaina tuli istuttua kolme tuntia kokouksessa. Tällä kertaa lentopalloliiton seurapalveluiden merkeissä. Hyvää keskustelua ja toivottavasti toimenpiteet ja ajatukset myös konkretisoituvat joskus harrastajien kentällä.

Lauantaina kävimme Minkki P:n kanssa Kauneus-, muoti-, terveys-, häät- ja rakkausmessuilla. Tuollakin tuli harrastettua kävelä aikalailla, kun lähes jokainen tiski tuli tsekattua. Tarjonta ei ollut hääpöinen pikamanikyyriä ja meikkitestaus lukuunottamatta, mutta tulipa ainakin tassuteltua.

13. marraskuuta 2009

Surkeaa

Keskiviikkona oli kuten suunnitteln, hieronta. Paikat aukesivat hyvin ja olo oli kuin voittajalla. Ensi viikolla uudestaan.

Torstaina minkit kohtasivat lohkokärjen. Todella surkeaa, niin itseltä kuin koko laumalta. Itsellä ei toiminut olkapää yhtään. Ehkä liikaa rasitusta, kun sekä sunnuntaina että tiistaina oli käyttänyt kättä runsaasti. Kipua ei ihan älyttömästi tuntunut, mutta se ei vaan toiminut. Yritin paikkailla takakentällä, mutta ei riittänyt. Turpaan tuli niin, että melkein minkkien karvat lähti.

12. marraskuuta 2009

Diagnoosi

Tosiaan tiistaisissa lentistreeneissä napsahti pallo mukavasti peukaloon. Keskiviikkona kävin Diacorissa tarkistuttamassa tilanteen ja röntgenlääkärin mukaan peukalossa saattaa olla murtuma. Kuvat eivät olleet kuitenkaan tarpeeksi selkeät asian varmistamiseksi, joten viikon kuluttua täytyy mennä uudelleen kontrollikuviin. Jos murtumaa ei silloin näy, niin kyseessä on ns. "perus-nivelsidevamma". Hoitohan on sama, vaikkakin hoidon kesto tietysti eri.

Nyt mennään eteenpäin peukalo lastassa ja toivotaan, että jo reilun viikon kuluttua pääsisi pelaamaan. Pirusti jalkapunttia ainakin tiedossa.

11. marraskuuta 2009

Ai niin, treenipäiväkirja

Mähän jo melkein unohdin päiväkirjan olemassaolon, kun ei ole viime viikkoina tullut juuri merkintöjä.

Mutta nyt on tullut jo viikon molempina päivinä. Maanantaina 1,5 h tanssimatolla ja tiistiana 1,5 h lentopalloa.

Kummassakaan ei ollut mukana Polaria, mutta veikataan, että maanantaina kului n.400kcal ja tiistaina n.600kcal.

Kaikkien harmiksi Minkki P:ltä loukkaantui oikea peukalo eilisissä treeneissä. Mutta tulepahan tännekin uusia juttuja...

9. marraskuuta 2009

Nihkeä voitto

Reilu viikko Kiinassa täysin sportitta ja heti tositoimiin. Voisi kuulostaa mahdottomalta, mutta ei suinkaan. Henkilökohtaisesti peli meni melko hyvin.

Minkit kohtasivat Espoon ruotsalaisseuran, joka piti lohkon häntäpään paikkaa. Ensimmäinen erä nihkeää ja suorastaan surkeaa. Toisessa jo parempaa ja loppua kohti yhä paranevaa, kunnes neljännessä notkahdus ja lopulta nousu voittoon.

Torstaina uutta koetusta, kun lohkokärki tulee vastaan. Sitä ennen otetaan vielä tuntumaa ja harrastetaan toivon mukaan muita sportteja. Keskiviikkona hieronta, että paikat on viimeisen päälle terässä.

Tästä alkaa taas uusi aikakausi Noran elämässä. Nyt on pakko. Asennoituminen ratkaisee, eli se kun saadaan itsekurin ohella kuntoon, niin hyvä tulee.

8. marraskuuta 2009

Hotellin puntilla

Lontoossa työreissun aikana katto pään päälle löytyi Grange Holborn hotellista. Hotellista löytyi ihan kelpo sali, vaikkakin vapaat painot tangon kera puuttuivat sieltäkin. Koomista tietysti oli, että mun piti ensin täyttää lappu, missä vakuutin olevani kaikin puolin terve ennen kuin pääsin treenaamaan. (kuka sen nyt vahvistaa?!) Hotellista löytyi myös uima-allas sekä ohjattuja joogatunteja, mutta niihin tutustumiseen ei aika riittänyt.

Kolmen päivän reissun aikana ehdin tehdä pari salitreeniä. Ensimmäisenä päivänä käsipuntti ja toisena jalat. Molempiin setteihin mahtui luonnollisesti kuntopyöräilyt, venyttelyt ja lihaskuntoa. Bonuksena tuli käveltyä kokouksiin ja takaisin hotellille n.30min suuntaansa.

2. marraskuuta 2009

Sunnuntaina salilla, maanantaina salilla...

Olo petraantui sunnuntai-iltapäivään mennessä sen verran, että lähdin salille. Kerrankin ei ollut liikaa tungosta! Tosin oli niiden harvan muun treenajan joukossa tietysti myös pari perus-pissistä, jotka lähinnä vaan makailivat laitteissa ja juoruilivat. Noh, onneksi niitä laitteita riittää.

Alku aina hankalaa, mutta päätin yrittää pistää vähän tiukempaa treeniä. Mukana oli ruotsinkielinen dekkari, joten pystyin polkemaan kuntopyörää jopa 25min. Päälle perussetti venyttelykulmassa.
Salin puolella vedin ensin penkkiä, sitten ojentajia sekä olkapäitä. Päälle tiukka jalkasetti: etureidet, takareidet ja pohkeet. Tunsi kyllä tehneensä!

Maanantaina valuin myös salille duunista, kun en keksinyt (jaksanut) muutakaan. Tarkoituksena oli tehdä enemmän kehoa huoltavia juttuja eli keskivartaloa yms. Alle tietysti 20min kuntopyörää ja venytykset. Siinä vaiheessa, kun siirryin tekemään selkäliikkeitä laitteeseen (kumarrus eteen) humahti päälle huono olo. Tein kaksi sarjaa, mutta jätin treenin lyhyeksi koska olo ei juuri kohentunut. Täytynee ryhtyä kantamaan vesipuolla matkassa.

1. marraskuuta 2009

Loppuviikon kirous

Torstaina olikin vuorossa taas kotipeli Lumossa. Nora oli Kiinan keikalla ja osa jengistä taas kipeenä, joten materiaali oli aika vähissä. Allekirjoittaneen vastuulla oli peluuttaminen, kun vastaan asettui nuori ja innokas ViLePan joukkue.

Peli alkoi todella nihkeästi. Omat suoritukset olivat alaluokkaisia ja muutenkin vire oli kaukana. Vaihdoin itseni pois kehistä ja yritin kannustaa kavereita kentällä parempiin suorituksiin. Ensimmäinen erä oli täysin luokaton turpaanotto - kaikki pelasivat todella huonosti ja tekivät julmetun määrän virheitä. Ei pystynyt edes ryhtyä antamaan palautetta, koska kaikki suoritukset olivat huonoja.

Onneksi seuraavissa erissä päästiin edes vähän lähemmäs omaa tasoa ja hoidettiin homma kotiin. Hyökkäystehot olivat tosin valitettavasti nollissa ja tämä peli voitettiinkin lähinnä kovilla syötöillä ja jujuilla. Onneksi järkeä riitti kuitenkin sormilyöntiä käyttämään. Vastustajan passipeli olisi muuten ollut aika hiljaista, jos meillä olisi ollut sama tuomari kuin viime pelissä...

Syy omaan huonoon peliin selvisikin sitten yöllä, kun sai ryhtyä tekemään tunnin välein tyhjennysharjoituksia vessassa. Tuota jatkui aamukymmeneen, joten eipä tarvinnut töhin suunnistaa. Onneksi kuume ei noussut paljoakaan 37 päälle, joten lauantaina oli jo lähes voittajaolo. Näköjään turha edes suunnitella urheilua viikonlopuille. (Sunnuntaina ehkä jo visiitti salille, mutta se on iso ehkä)

ShareThis

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...