17. elokuuta 2010

Biitsin SM-finaalit

Tänä vuonna biitsin SM-finaalit menivät VIP-puolella. En minä vieraana ollut, vaikka senkin olisin saanut tehdä, vaan kannoin korteni kekoon houstaamalla VIP-vieraita. Tärkeää työtä sekin mitä tehdään urheilutapahtumien ja muutenkin lajin taustalla.

Om liikunt oli lähinnä seisoskelua ja pientä kävelyä. Jalat jaksoivat todella hyvin Sanukeissa, jotka on kengännäköiset sandaalit. Pohjissa on käytetty paljasjalka-teknologiaa, joka näyttää todella toimivan.

Muutama pallokin tuli nähtyä. Hyvää peliä tottakai, vaikka osaa tytöistä näytti isolle yleisölle esiintyminen jännittävänkin. Onnittelut kaikille mitalisteille!

13. elokuuta 2010

Biitsiä biitsin päälle, hieman kävelyä ja hierontaa

Keskiviikon sportit on näköjään jäänyt merkkaamatta. No yllätys yllätys, sieltä löytyy biitsiä. reilu 1,5h Hietsussa ensin kaksistaan Lauran kanssa ja lopuksi pari erää Tepiä ja Peteä vastaan.

Jalat ei liikkuneet juuri yhtään. Onneksi oli tunnin hieronta vielä päälle. Hieronnassa pakarat, reidet ja alaselkä. Lopuksi vielä passiivista venyttelyä, aivan parasta!

Torstaina oli hyötyliikunta- ja julkisilla liikkumispäivä. Aamulla 2 km töihin, alkuillasta ensin töistä bussille ja bussin vaihtoa keskustassa ja Salmisaaressa. Salmisaaressa vielä takaisin bussille ja kotiin. Kaikenkaikkiaan illan aikana tuli talsittua noin 3 km.

Talsimisen väliin mahtui myös 1,5h biitsiä biitishallissa. Hiekka oli jälleen totutun pettävää ja ainakin minun jalat oli täysin koomassa. Illalla oli pakko venytellä pakarat, että oli edes toivoa nousta sängystä.

11. elokuuta 2010

Kunnon setti

Tiistaina perinteisen ja säännöllisen biitsihallivuoron perään iski toinen puolitoistatuntinen. Siis yhteensä kolme tuntia biitsiä upottavalla hiekalla, joka menee joka koloon.

Biitsi.fi-areenan hiekkahan on täydellistä biitsihiekkaa. Se on valkoista, juoksevaa, hienojakoista ja mitä ikinä se voi lisäksi ollakaan. Uimarantojen hiekat Suomessa ei yleensä ole aivan niin hyviä. Usein pohja on kova, hiekkaa on vähän, seassa onhienoainesta, joka kovettaa ja likaa ja lisäksi hiekka on melko tummaa.

Treenin ensimmäinen puolitoistatuntinen sisälsi mukavaa höykytystä puolustuspallojen muodossa. Toisessa puolitoistatuntisessa oli enemmän hyökkäyksiä ja vastaanottoa. Noin 2,5h jälkeen alkoi tuntua sen verran pakaroissa, ettei enää tahtonut päästä liikkeelle. Muuten kyllä jaksoi hyvin, vaikka hikoilikin kuin pieni eläin ja hiekkaa tarttui käsiin ja putosi sieltä silmiin ihan urakalla.

Illalla oli pakko venytellä pakarat ja muutenkin jalat. 20 min setti riitti mukvasti siihen, että tänäänkin pystyy kävelemään. Kädet jäi venyttelemättä ja sen huomaa, olkapää on melko jumissa...

10. elokuuta 2010

Lihashuoltopäivä

Pitkästä aikaa kävellen töihin ja takas kotiin. Teki todella hyvää. Matka ei ole kuin pari kilometriä, eli yhteensä noin neljä, mutta näillä kosteilla ja lämpimillä keleillä tulee hikoiltua aikalailla.

Aamulla oli päällä sadetakki, koska kuvittelin, että sade jatkuu. VIRHE! Kädet suorastaan valuivat hikeä ja paita oli aivan märkä. Paluu matkalla musta paita lämmitti mukavasti ja koko matkan kestänyt puhelu puudutti käden. Mutta teki hyvää liikutella jalkoja, varsinkin kun jaloissa oli EasyTonet.

Illalla vielä Samin rengasohjelman lämmittely ja jäähdyttely (Rings One warm-up ja cool down). Meillähän on kotona voimistelurenkaat pihalla. Sami meinaa treenata itsensä telinvoimistelijaksi. Itsellekin käsien liikkuvuuden lisääminen ja voimistaminen tekisi hyvää. Siksipä tulikin tehtyä hyvä lämmittely ja venytykset päälle. Yhteensä noin 30 min. Venyttelin lisäksi jalat.

9. elokuuta 2010

Valmistautuminen ja turnaus

Perjantaina peliparin ollessa sairaana valmistautuminen viimeiseen BMW Pro Touriin tapahtui tenniskentällä. Pallot eivät ollenkaan pomppineet lyöjien haluamiin suuntiin, vaan jonnekin aivan muualle. Tunnin verran rämpimistä, lyömisyrityksiä ja sadattelua.
531 kcal, syke ka 118 / max 160.

Illalla vielä biitsillä pallottelua vartin verran, että peliparilla olisi edes hiukan tuntumaa seuraavana päivänä.

Lauantaina alkoi kesän viimeinen SM-osakilpailu Hietsussa. Turnaussaldoksi tutuksi tullut kolme ottelua ja 9. sija. Peli oli huimasti parempaa kuin aikaisemmissa turnauksissa, mutta ihan ei riittänyt parempii sijoituksiin. Pelipari taisteli hienosti, vaikka ei tainnut olla ihan terve. Biitsikesä jatkuu kiertueen päättymisestä huolimatta vielä. Seuraava koitos on Paf Open Marianhaminassa.

6. elokuuta 2010

Biitsiä ja saunaa

Puolitoistatuntinen biitsisetti Katin, Minnan, Marjan ja viimeinen erä Jaskan kanssa. Ensin jalat maassa, sitten ihan oikeita eriä. Kaiken kaikkiaan yhteensä 4. Eipä sen kummempaa raportoitavaa. Jalat oli aluksi todella hitaat ja jumissa, mutta kyllä ne siitä aukes, kun pakolla liikkui.

Kotona saunassa 35 minuuttia hikoillen. Kesällä on ollut niin lämmin, ettei saunaan ole tehnyt mieli mennä. Nyt kun ilma on ainakin väliaikaisesti kylmennyt, niin taas tekee mieli hikoilla ekstraa. Kun biitsihallivuorot taas alkavat säännöllisesti, niin käyn enemmän infrapunasaunassa, nyt on tyydyttävä omaan sähkö saunaan, joka ei sekään ole huono. Ainakin eilen tuli hikoiltua todella hyvin kuona-aineita pois.

Ja saunan päälle liian lyhyt venyttelysessio. Oikeastaan vain lonkat, takareidet ja pohkeet tuli käytyä läpi.

5. elokuuta 2010

Tuplatreeni

Iltaan saa mahdutettua myös tuplatreenin, jos aloittaa ajoissa. Keskiviikon tuplatreeni sisälsi yleisurheilua ja kahvakuulailua.

Alkuilta rehkittiin Minkki P:n kanssa Granin yu-kentällä. Alkuverra, koordinaatioita, korkeushyppymallausta, saksihypyjä molemmin puolin, oikeita hyppyjä ja yksi kierähdys. Loppuun vielä verra. Kaiken kaikkiaan reilu tunti ja hyvä mieli, vaikka välillä tuuli niin, ettei rima pysynyt paikallaan ja tukka pyöri päässä.

Illan toisessa treenissä jumpattiin meidän takapihalla. Ensin kahvakuulilla lämmittely ja muutama kunnon punnerrus kuten heilautuksia, nostoja ja vetoja. Sitten keilalla ojentajien kiusaamista ja lopuksi rengasliikkeitä käsille. Viime kerralla en saanut kiepautettua itseäni ympäri renkaissa, mutta nyt pääsin hienosti. Sen verran jumissa on minun yläkroppa, että en pysty tekemään dippiä ollenkaan, ihan käsittämätöntä. Muuten oikein tehokas 1,5-tuntinen.

4. elokuuta 2010

Jalat käsittelyssä

Yksi luottohierojani, Aki, siirtyi Wieruhierojien palvelukseen heinäkuussa. Hänen toimipaikkansa on Kaivopiha ja siellä on tullut nyt vierailtua muutaman kerran.

Eilen käsittelyssä oli jalat ja alaselkä. Viime viikolla jalat olivat täysin jumissa, mutta tällä kertaa pääsi jo vähän hieromaan. Ei ne silti ihan juoksevaa vettä ole, vaan klimppejä löytyy sieltä täältä.

Tunnin setin aikana kuitenkin saatiin edistystä ensi kerralla ehkä jo ihan oikeasti kuntoon. Pitää vaan muistaa venytellä...

Biitsi.fi-Areenalla

Biitsiareenalla on ihana valkoinen hiekka. Hiekka on liukasta ja upottavaa. Eilen kuitenkin tuntui siltä, että hiekalla pääsi jopa eteen- ja ylöspäin. Hiekka myöskin tarttui joka paikkaan, kun iho hikoili rankasti.

1,5h sisältäen pallottelun, passitreenin, vastaanottohyökkäystä ja pari erilaista peliä. Synttärisankarin kanssa otettiin jopa kaksi erävoittoa!

Olkapää toimi moitteettomasti ja muutenkin oli lositava fiilis. Ensi kertaa odotellessa. :)

3. elokuuta 2010

Maastorymistelyä

Pitkästä aikaa pyörän selässä. Biitsi on vienyt suurimman osan ajasta, mutta myöskin liika kuumuus on hidastanut. Metsässä ei nimittäin ole kiva olla hikisenä itikoiden syötävänä.

Helteet ovat kuivattaneet kivasti metsät Espoon Keskuspuistossa. Maa on kuivaa ja kovaa, joten pääsee todella lujaa ja joka paikasta. Kunto kesti ensimmäisen tunnin, joka olikin pääasiassa tasaista, höystettynä lyhyillä nousuilla. Viimeinen puoli tuntia oli aikamoista taistelua ylämäkien ja ketjujen kanssa. Ketjut nimittäin putosivat kahdesti.

Pari ötökkää tuli vauhdissa maisteltua ja kädet saatua naarmuille, mutta kivaa oli. Pian uudestaan!

1h 23min
12,59 km
syke ka 146 / max 174
939 kcal
nopeus ka 9,1 km/h / max 33,2 km/h
nousua/laskua 145 m

Pyöräilyn jälkeen pikasuohku ja leffaan. Kolmen tunnin istuminen polvet koukussa tuntui. Ei meinannut jalat toimia ollenkaan. :) Joskus voisi vähän venytelläkin...

ShareThis

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...