Tärkeysjärjestys

Silloin joskus, kun ikää oli puolet vähemmän ja olin enemmän tosissani urheilun kanssa, ei harjoittelu ja ns. urheilu-ura koskaan saavuttanut ykkössijaa elämän tärkeysjärjestyksessä. Harjoittelumäärät olivat keskinkertaiset - niillä määrillä kehittyi, mutta ei päästy hyödyntämään läheskään kaikkea potentiaalia. Oheistoiminta kuten kaverit ja opiskelu taistelivat ajasta ja usein löytyi tekosyitä, miksi treeneihin ei juuri silloin ehtinyt. Onneksi yleisurheilu oli silloin halpa harrastus. Ei tarvinnut sentään vedota rahan puutteeseen, miksi ei olisi voinut menestyä. 

Moni huipulle tähtäävä urhelija valittaa tänä päivänä rahan ja sponsoreiden puutteesta. Oltaisiin valmiita satsaamaan yhtä sun toista, mutta kun ei ole rahaa. Osalla tämä pitääkin paikkansa, mutta osalle se tuntuu valitettavasti olevan sananhelinää. Tärkeysjärjestys on jotain aivan muuta kuin urheilu ykkösenä, mutta rahan puutteesta löytyy kätevä tekosyy, miksi ei laiteta kaikkea peliin. Urheilu on monille harrastus, sitä ei koeta kokopäiväisenä ammattina tai edes sivutyönä. Eihän Suomessa urheilu (ainakaan yleisurheilu) tuo juurikaan voita leivän päälle muutamia kansainvälisiä huippuja lukuunottamatta, mutta se ei poista sitä seikkaa, etteikö harjoitteluun pitäisi suhtautua ammattimaisesti, mikäli haluaa sinne korkeimmalle korokkeelle.

Jos urheilijalta itseltään puuttuu halu ja motivaatio laittaa 'all-in', niin ei sitä mikään ulkopuolinen taho voi esiin kaivaa. En kehota urheilijoita marssimaan pankkiin ja hakemaan lainaa, mutta olisi mielenkiintoista nähdä se sponsorikirjeen lähettäjä, joka kertoisi jo ottaneensa lainaa, jotta voi satsata täysillä urheiluun ja treenata täysipainoisesti. Itseensä ja omaan tulevaisuutenhan urheilija kuitenkin siinä satsaa ja jos pääsee joskus edustamaan Suomea sinivalkoisissa, niin se on vain bonusta. Mikäli olisin vastuussa sponsoribudjeteista, laittaisin mielelläni eurot jakoon tällaisen 'all-in' tyypin puolesta ja uskon, että niin tekisi moni muukin.

Vaikka itse olisinkin harjoitellut tunnollisemmin ja elänyt enemmän urheilijana kuin opiskelijana, rahkeet tuskin olisivat riittäneet Kalevan-kisojen tasoa korkeammalle. Onneksi nyt vanhempana ja fiksumpanakaan ei ole tarvinnut miettiä 'mitä jos'. Näitä entisiä urheilijoita kun tuntuu löytyvän, joista olisi voinut omien puheidensa mukaan tulla huippuja jos oli ollut sitä tai jos olisi ollut tätä. 

Toivottavasti nykypäivän urheilijoilta löytyy tarvittava motivaatio satsata kaikki peliin ja he saavat projekteilleen ansaitsemaansa tukea. Kaikki mahdollisuudet ovat varmasti avoinna 'minähän näytän' -tyypeille, tulevaisuuden jossittelijoita ei jaksa kuunnella kukaan.